Holamos! Ei olla kuolleita eikä olla hylätty blogia. Meikämandoliini on asuskellut 1,5 kuukautta ilman Internetiä, ja tänään se netittömyys viimein päättyi! Muiden puolesta en voi puhua, mutta eräs Maija ainakin lupasi pureutua taas asiaan, kun pääsykokeet on ohi. Ja ohihan ne on!
Olen kevään mittaan askarrellutpaskarrellut enemmän ja vähemmän. Suurin osa luomuksista on pulpunnut nostalgian nostattamasta inspiraatiosta, jota itsen ja muiden muuttaminen on ruokkinut kuin pata, josta ei ruoka koskaan lopu.
Meitsin menneisyyspalstalta on käynyt ilmi, että olin yläasteen alussa jonkinlainen punkkimimmi. Mielestäni olin sataprosenttisen aito crusti, muiden mielestä tekopunk - ja täytyy nyt itsekin epäillä omaa autenttisuutta ainakin löytämäni niittirotsin perusteella. Aika oli selvästi kullannut muistot katu-uskottavuudesta, joten otin vanhat niitit ja pätsit uuteen käyttöön.
Tarvittiin vain UFFista eurolla ostettu kalastus-/safariliivi kokoa 130 cm sekä 13-vuotiaana Europehousen tekonahkatakista tehty niittirotsi...
...ja lopputulos näyttää tältä: haikeana katselen ulos ja toivon että poutapilvet väistyisivät auringon edestä
Yxityiskohtii:
Samaiselta tyylikaudeltani tutut kloriittifarkut muuntautuivat vuoteen 2010. Tarvittiin huonolta näyttäneet huononmalliset farkut, sakset ja kloriittia. Mustapohjaisista sortseista tuli kehuja satunnaisilta vastaantulijoilta sekä jopa muotisuunnittelijataholta, joten päätin askarrella kesäksi toisetkin.
Eikä tässä vielä kaikki. Angstiset teinimusatkin oon päivittäny oikeelle vuosikymmenelle, ja tämän hetken suosikki post-teiniangstirock kuulostaa seuraavalta:
Japandroids - Darkness on the Edge of Gastown
ps. 2001 oli oikeet lävärit, mut tässä nostalgiapuuskassa tyydyin feikkiin...
Varmasti suurin osa parikymppisistä ja alle tytöistä on joskus ottanut pärstästään kuvia niin paljon kuin on kamerasta tehoja lähtenyt. Itsensäkuvailijasukupolvella tuntuu olevan blogit nykyäänkin täynnä hahahahauskoilla ilmeillä varustettuja lähikuvia. Vuosien varrella olen alkanut arvostaa yhä enemmän kuvia, joissa ei näy pelkät kasvot, tai joissa on edes jotain särmää. Kahdeksan vuotta sitten särmä tarkoitti minulle ilmiselvästi kontrastia, ja tarkoittaa vissiin monelle nuorelle edelleen.
Tässä ehkä kaikkien aikojen eniten kommentoiduimmat kuvani IRC-Galleriassa, molemmat vuodelta 2002.
Vaikka näissä menneisyyspätkissä olisi tarkoitus selvittää teille ja itselleni, mitä olen kelannut, niin tällä kertaa, en voi kuin nostaa kädet pystyyn. En tiedä, mitä vittua on päässäni pyörinyt. Että ihminen näyttää paremmalta ilman nenää? Että rusketus on perseestä? Että Radiohead-aiheiset pikkukuvat ja tekstit parantavat kuvaa? Että varjot ja juonteet eivät sovi ihmiskasvoille? Että luonnollisuus ei näytä hyvältä mutta että on silti kivaa olla hippi? Että lyriikanpätkä on huumeuskottava kuten hamppukaulakoru, jos siinä on sana 'crack'? Että kun on kontrastia näyttää vanhemmalta? Että ainut tapa poistaa ihovirheet näkyvistä on kontrasti?
Voi toki olla osittain kyse puuttellisista kuvanmuokkaustaidoistakin, olihan sentään 2000-luvun alku vasta menossa, eikä ollut edes digikameraa, mutta millä ihovirheillä edes perustelisin muokkaustarpeen?
Tässä alkuperäiset:
Eipä sitten muuta, brightness/contrast kunniaan, ja vois jonkun tribuuttikuvasarjan tehdä aiheen tiimoilta tässä joskus.
Viikottainen menneisyyteen kurkkiva palstani olikin viime viikolla unohduksissa, joten tarjoilen tällä viikolla jopa kolme kuvaa! On aika paljastaa hurja punkkaritaustani....
Vuosi 2001 (kyllä, vuosi edellisen postauksen aiheen jälkeen), mallinurani kariutuminen otti päähän. Kaikki otti päähän. Valtio vitutti, peruskoulu potki päähän, seiskaluokka suututti, äitiä ei kiinnostanut, tupakka tuprusi, kolmetoistavuotiaana ei ollut kivaa jne. Oikeasti kaikki oli kyllä ihan hyvin, mutta yritän tässä vain vakuutella itselleni että olin valveutunut ja yhteiskuntaan vittuuntunut crustipunkkari! Mun lempinimikin oli Niitti!
Kuva on otettu heinäkuussa 2001, Tammerfestien aikaan. Päätin ala-asteeni repäisten värjäämällä hiukseni shokkivärillä päätösjuhlaan. Sain kaksi stipendiä. Kiersin kesän festareilla Tyrävyön perässä. Käsissä oli ystävänauhoja ja Europehousen niittirannekkeita. Äidin vanhaan possupaitaan olin lisännyt hakaneuloja (mm. kärsään ja korviin). Se oli tuolla hetkellä ainoa tarpeeksi vilvoittava paita, jota pystyin pitämään päälläni. Olin nukahtanut helteellä laiturille ilman aurinkorasvaa.
Sitten oli aika ensimmäisten festareiden. Ilman vanhempia, kaukana kotoa. Siellä esiintyivät kaikki lempibändini... Tehis, Apis, Tyris, The Rasmus, Hybrid Children, Aki Sirkesalo (heh heh en oikeesti kuunnellut kyllä sitä silloin) jne. Kestävän raidallisen hippilaukun ostin Demi.fi:n kirppikseltä 20 markalla. Kaulassani roikkuivat lempibändieni kaulakorut ja Irak-aiheinen t-paita oli lainassa äidiltäni. Läpinäkyvä muovitakki ei ollut jäänteitä ysärin oudosta muodista vaan käytännöllisyyden vuoksi estämässä minua kastumiselta. Ensimmäinen yöni festivaaleilla oli kiinnostava: maistoin siideriä ja lempibändini basisti tuli yöksi telttaani.
Syksy on saapunut. Ylläni nähtiin usein joko pitkä musta nahkatakki kirpputorilta tai Europehousen punainen tekonahkatakki, jonka olin muovannut niittirotsiksi Leatherheavenin irtoniiteillä, DIY-pätseillä ja sloganeilla. En muista, mitä selkäpiississä luki, mutta jossain kohtaa oli leikkisästi Etupihan lyriikoista muokattu lausahdus "kaikkein kaunein keitos on kilju". Vihasin Etupihaa. Onlyn leveälahkeiset farkut olin repinyt rikki ja kaatanut kloriittia päälle. Niitä piti ylhäällä kaksirivinen pyramidiniittivyö. Hiukseni olivat rastoittuneet itsestään, koska en harjannut niitä ja pesin mäntysuovalla. Takaraivossani oli jättirasta, jonka ristimme bändikavereiden kanssa Yrjö-Eskoksi.
Arvatakaa, mikä minua vitutti eniten? Hetken tekopunkmuotivillitys. Kirosin vammaisia koulukavereitani, jotka aloittivat yläasteen H&M:n glitterpunktopeissa. Meitsihän oli sentään katu-uskottava ja aito punkkari, jonka perusvarustuksiin kuuluivat rikkinäiset verkkosukkahousut, kilttihameet, punaiset hämähäkinseittimaiharit jne. Puhumattakaan vapaa-ajan aktiviteeteista. Hengasin sentään Tammelan vallatuilla puutaloilla katsomassa crustikeikkoja ja juomassa väkeviä juomia. Ja kiroilemassa huonoja eläintenoikeuksia (pihvi oli mun lempiruoka noihin aikoihin). Ja kävin salaa tupakalla jokaisella välkällä, ja hengasin Koskenrannassa marraskuuhun asti. Ja silti mä voitin koulussa "vuoden teko-punk" -äänestyksen. Vitutti niin paljon että muutuin hipiksi, mutta se on jo uusi tarina.
Tervetuloa seuraamaan menneisyyttäni. Viikottaisella palstalla esittelen teille yhden kuvan kerrallaan vuosien takaa, ja yritän selvittää sekä itselleni että teille lukijoilleni, mitä mielessäni on oikein liikkunut! Hauskoja hetkiä!
Vuosi 2000... Äänekoski vitutti niin paljon, että päätettiin lähteä äipän kanssa nollaamaan stressitason lisäksi tilin saldo Miami Beachille, vaikka edellisestä Ameriikan matkasta ei ollut kulunut vielä vuottakaan. Reissua seurasikin muutto takaisin Tampereelle, koska suurten Yhdysvaltojen jälkeen ei ollut enää paluuta pieneen kaupunkiin, vaan tarvittiin massiivisempi kylä ympärille.
Kuvassa olen Miamin, muistaakseni ihan Miamin eikä Miami Beachin, Hard Rock Caféssa, sillä rokkimimmihän olin jo tuolloin. Kietaisuhameet ja kukkakuosi oli kova sana, tai sitten ei, mutta kivasti vilvoitti palaneita kinttuja. Grillasin rannalla puolessa tunnissa ihoni niin rakkuloille, että oli pakko ostaa hieno matkamuistopaita, joka käytännöllisesti myös suojasi lisäpalamiselta. Lenkkarit, tilava vyölaukku ja Adidas-lippis korostavat valitsemaani käytännöllisyyden linjaa.
Yksityiskohdista haluaisin nostaa esille goottimanikyyrin, jonka kävin ottamassa paikallisessa salongissa. Valitsin pisimmät mahdolliset tekokynnet, mustan kynsilakan ja terävät reunat.
Uskokaa tai älkää, minua kysyttiin myös malliksi tuolla reissulla. Olinhan pitkä ikäisekseni eli saman pituinen kuin nyt. Innostuin kovasti mallin urasta Jenkkilässä, mutta äiti muistutti pitkästä työmatkasta. Mielestäni Jyväskylä-Miami ei ollut kovinkaan paha työmatka työn koleuteen nähden. Loppu onkin historiaa, ja Google varmasti auttaa, kun etsitte tietoa Floridan viileimmästä skandinaavisesta varhaisteinihuippumallista...
Nähdään seuraavan kerran ensi viikoilla uuden kuvan ja tarinan merkeissä!
